Kun kala nappaa

tiistai 16. tammikuuta 2018

Pienenä tyttönä me ostimme mökin isovanhempien mökin vierestä. Mökki oli pieni ja punainen, kunnes tilalle rakennettiin kunnon mökki, jossa ollaan tykätty viettää paljon aikaa ihan tähän päivään saakka. Mökki on ollut aina rakas paikka. Koska se sijaitsee meren äärellä, ollaan monet illat mato-ongella tai uisteltu haukia veneellä. Mie olen jotenkin "kasvanut merellä" talvet moottorikelkalla ja kesät kalassa. Ne on ollut sellaista isä-tytär aikaa perheen kesken, mutta yleensä kalastaminen niellään miesten lajina.

Riku rakastaa kalastamista. Monesti meidän viikonloput mökillä meni siinä, että Riku kököttää laiturilla virvelin kanssa, eikä tullut nukkumaan ennen kuin sai kalan.. Joskus siihen meni useampi tunti, mutta aina se kala lopulta nappasi. Mitä mie olen silloin tehnyt? Kököttänyt sisällä piilossa sääskiltä ja kirvannut suomen kesän alimpaan helvettiin. Suomessa on liian kylmä ja ötököitä liikaa.


Oulussa asuessa mulle kehkeytyi kauhea kammo tai oikeastaan ällötys kaikkia ötököitä kohtaan. Sääsket on (edelleen) pahin kirosana tässä maailmassa ja mäkäräisistä ei saa edes puhua ääneen. Mulle kun sattuu tulemaan pistoksista isoja paiseita kehoon ja ne kutisee ihan älyttömästi. Sitä kautta aloin inhoamaan Suomen kesää ja mökkeilystä tuli enemmän sisällä istumista kuin ulkoilua. Lenkkeily Danan kanssa vaihtui juoksuun, mutta Danahan tykkää siitä!

Mie en tarkkaan muista, milloin meidän pieni "vitsi" aikoinaan alkoi. Riku heitti muutaman kerran ilmaan, että "sitten joskus kun sie lähet minun kanssa kalaan niin ostan sulle omat kamppeet!" ja räkänen nauru siihen päälle. Jokunen vuosi sitä jatkui, vitsin heittelyä ja aina Riku sinne kalaan lopulta yksin lähti. Mökin rannalla taisin muutaman kerran käydä istumassa tai veneessä valittamassa, mutta mie luulen Rikun nauttineen reissuista enemmän omassa rauhassa kuin valittavan tyttöystävän kanssa. Mitään se ei kyllä myönnä kun kysyin :D

Pienempänä kalastaminen oli sellaista hauskaa viihdettä, mutta ajattelin sen olevan nykyisin tylsää ja ajanhukkaa. Kuka nyt jotain onkea heittelee ees taas.. Eikä se kala edes koskaan nappaa, tai sitten se on hauki..


Eräänä syksyisenä iltana Riku pyysi ottamaan kuvia kivalle paikalle ja suostuin lähtemään rannalle istumaan muutamaksi tunniksi. Katselin Rikun heittoja kummissani, koska en ollut koskaan nähnyt perhokalastusta. Mikä ihmeen perho? Heitellään tommoista virveliä ees takas ja sitten siihen nappaa kala. Siihen aikoihin kotona Riku katsoi aiheesta videoita tubesta ihan kyllästymiseen saakka.

Muistan ikuisesti Rikun ilmeen, kun seuraavalla kerralla vastasin meidän vitsiin kyllä. Mie lähtisin sinne rannalle heitteleen sitä vapaa ja tunnustelisin, miltä se tuntuu. Pakattiin laukkuun mukaan myös Rikun äiti ja Dana paistamaan meille makkaraa ja keittämään kunnon nokipannukahvit kuksasta.

Siinä hurahti mukavasti koko ilta ja sille tielle ollaan jääty.

Syksy alkoi olemaan niin pitkällä ja mie asuin vielä Oulussa, että asia oikeastaan jäi sen jälkeen. Seuraava kevät meni hääsuunnittelussa, mutta olin tehnyt Rikulle häälahjana lupauksen: Häiden jälkeen se saa ostaa mulle omat kamppeet ja alan perhomimmiksi. (Eli se sai hyvän syyn ostaa itselle uudet ja paremmat vehkeet..) Sen lupauksen Riku piti ja kesällä 2017 hurahdin perhokalastuksen maailmaan ihan täysin. Toki suurin syy tälle innostukselle on ollut tämä muutto ja olen saanut tutustua lajiin ihan rauhassa.

2015-2016-2017 ja viimeiset heitot ennen "talvilepoa". Vähän on varusteet parantuneet ajan kanssa!
Hitaasti hurahdin uudelle harrastukselle ja edelleen olen todella ujo muiden seurassa. Ensi kesänä olis tarkoitus ottaa ihan kurssi, jotta oppisin tekniikan paremmin!

Ainahan rinkan kyydissä nuo kamppeet painaa pikkusen enemmän, mutta on sen kantamisen arvoista! Hieno ja ehdottomasti rankin kokemus oli Norjassa, kun eksyimme keskelle metsää kalaan.. Siitä on tulossa ihan oma tarina kerrottavaksi! Sen verran kuumottava tuo reissu oli ensikertalaiselle!

Tässä kovasti jo odottelen ensi kauden avaamista, meillä Lapissa kausi on huomattavasti lyhyempi kuin muualla, mutta kyllä sitä kalastamaan ehtii. Oikein haikeudella katselen näitä kuvia! Tule kesä nopeasti, mutta anna meille ensin ihana kevät! :)


Video on tehty kesäkuussa 2017 ja samaisia kuvia löytyy videolta :)

Itsensä tutkiskelua kirjojen avulla

maanantai 8. tammikuuta 2018

Tämä ei ole yhteistyöllä tehty vaan ihan rehellisesti omaa pohdintaa. Mie vaan yksinkertaisesti RAKASTAN kirjoja ja huomasin blogia selatessa kirjoittaneeni samaisesta aiheesta ensimmäisiä kertoja jo huhtikuussa 2016!

Kun kuulin ensimmäisen kerran Hidasta elämää nettisivusta, aloin seuraamaan sivuston tekstejä aktiivisesti. Siellä on myös puoti, jossa oli myynnissä kaksi kirjaa. Tilasin kauniin kirjan kotiin ja olen ollut sen jälkeen myyty näiden kirjojen laadulle! Näyttäviä kuvia, kauniit asettelut miellyttää visuaalista silmää. Myös yhden työkirjan olen täyttänyt ja kuluttanut loppuun saakka.

Nyt verkkokaupan puoli on laajentunut viidellätoista (15) kirjalla, lukuisilla korteilla ja muilla materiaaleilla. Koko ajan tulee lisää ja lisää! Yhtäkkiä tajusin, että saan lainattua kirjastosta nämä kaikki kirjat, jotta voin katsella läpi, mitä tilaan itselleni. Näin saan hyllylle vain oikeasti mieluisia kirjoja ja säästytään huti ostoksilta!


Oon kyllä niin tyytyväinen tähän systeemiin, koska sain jo silmäyksellä karsittua muutaman kirjan pois. Tärkeimmät kriteerit kirjalle on ehdottomasti aihe alue: Jos se menee oikein kauas omasta ajattelusta tai en pysty samaistumaan kirjoittajan kanssa. Yhtä kirjaa lueskelin tuossa syksyllä loppuun palamisesta, mutta sekin on aihe, jota en koe tarvitsevani kirjahyllyyn pölyttymään, JOS vaikka joskus sitä tarvisin...

Muutama kirja taas ensi silmäyksellä vakuutti mut täysin! Tsemppikirja, tikapuut rakkauteen.. Oikeastaan kaikki loput, koska tilasin ne itselleni joululahjaksi. Ihan muutaman kirjan vain.. Jos mulla ei sen kummemmin ollut niitä uuden vuoden lupauksia niin jos edes vähintään nämä kaikki (ja ne 20 muuta kirjahyllyn kirjaa) saisin luettua ja täytettyä vuoden aikana niin olisin tyytyväinen!!

Kaikista tärkeimpänä omalle jaksamiselle juuri tällä hetkellä olen kokenut Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjan. Olen jo kauan aikaa omistanut kyseisen kirjoittajan Hyvän mielen taidot kirjan, mutten ole koskaan jotenkin osannut alkaa lukemaan sitä. Nyt kun rinnalla on mahdollista täyttää omia ajatuksia ja haaveita, koen näiden kirjojen täydentävän toisiaan loistavasti! Jokaisen viikon olen aloittanut yhdellä alueella ja innoissaan aina odotan seuraavaa viikkoa, että saan täyttää tätä ihanaa kirjasta, jota myös kiitospäiväkirjana käytän joka ilta. :)


Toisena voimavarana mulla on äänikirjat, joita olen nyt tammikuussa kuunnellut lähes joka päivä! Olen ihan koukussa, kun imurointi menee hetkessä tai ennen nukahtamista voi keskittyä kuunteluun silmät kiinni. Varsinkin kuumeen kourissa ei tarvinnut aamulla miettiä, miten saan ajan kulumaan. Sunnuntaina myös autolla ajaminen Leville tuntui paljon mukavammalta kuin koskaan aikaisemmin! 

Tulevalle Teneriffan matkalle olen ladannut jo muutaman äänikirjan varastoon, että saadaan siskon kanssa juna- ja lentomatkat kulumaan mukavasti loman aikana. Varmasti myös uima-altaalla tulee makoiltua paljon mieluummin kuin ennen! :)

Katsaus vuoteen 2017

lauantai 6. tammikuuta 2018

Ihanaa tammikuun alkua kaikille! Tavallisesti teen suuria uudenvuoden lupauksia, mutta tälle vuodelle jätän perinteiset (-5kiloa, älä syö, juo, tee oikeastaan tee kaikkea mahdollista ja mahdotonta, liikut vain kun hullu yms..) tavoitteet välistä. Vlogin puolella olen tehnyt jo pienen heräämisen kun julkaisin joulusta ja uudesta vuodesta lyhyet videot. Mun youtubeen pääsee vaikka TÄSTÄ :)

Ulkoasussa näette suuren muutoksen ja vihdoin ja viimein olen siihen tyytyväinen! Marraskuun jälkeen tein muutoksia, mutten koskaan niin paljon, että kirjoittamisen into olisi herännyt täysin. Luonnoksia löytyy ja ideoita myös, mutta en tule lupailemaan sen kummemmin mitään. Kerran viikossa voisi olla sopivan rauhallinen tahti ja jos enemmän julkaisisin tekstejä kuin viime vuonna yhteensä niin olisin enemmän kuin tyytyväinen! (13 tekstiä vuodessa.. 2013 kirjoitin reilusti yli 200 tekstiä vuodessa :D) 

Tammikuu:

Helmikuu:

Maaliskuu:

Huhtikuu:

Toukokuu:

Kesäkuu:

Mie en oikeastaan osaa sanoa muuta kuin: Kiitos tästä vuodesta. 
Vuosi toi tullessaan monen moisia tunnelmia: hautajaisia, häitä, onnellisia ja surullisia uutisia.  
Yhdessäoloa ja yksinäisyyden tunnetta. Saanut juhlia 10-vuotista taivalta yhdessä Rikun kanssa.
Kokemuksia metsässä telttaillen, kalastellen, monen monta kilometriä kävellen tuntureilla. 
Muutto uudelle paikkakunnalle, uusia ystäviä ja parhaimmat maisemat patikoinille! 
Mielialan muutoksia maailman onnekkaimmasta masentuneeseen mörköön. 
Itserakkaudesta  ja itsensä kunnioittamisesta itseinhoon ja kroppa vihaan.  
Saanut kokea uskomattoman yöttömän yön lumon ja kaamoksen taian. 
Suuria haaveita ja paljon toteutettuja ja toteuttamattomia unelmia. 
Löydänkö täältä koskaan tasapainoista arkea?
Milloin päästään omaan kotiin? 

Heinäkuu:

Elokuu:

Syyskuu:

Lokakuu:

Marraskuu:

Joulukuu:

Mitä mie toivon vuodelle 2018?
Onnea, rakkautta ja paljon uusia kokemuksia terveenä <3

Pois oravanpyörästä

torstai 9. marraskuuta 2017
EDIT// Ihanaa, kun vaivalla saa tekstin aikaan ja sitten se katoaa kuin tuhka tuuleen.. Onneksi sain juuri ja juuri tämän tekstin pelastettua, eli se olisi tässä uudestaan. Sitä se ulkoasun uudistus teettää! :) Ps. poistin just melkeen 150 tekstiä ihan vahingossa.. Parasta mennä siis nukkumaan! :D


Näin mie olen kirjoittanut kesäkuussa:
"Huhtikuu, sitten oli toukokuu ja nyt eletään jo kesäkuun puoliväliä. Aika menee nykyisin niin hurjan nopeasti, etten joskus tiedä, mikä vuosi enää on. Ikää tulee lisää, laskut kasvaa, maailmalle olis kiva ehtiä ennen lapsia.. Mutta jotenkin sitä kuiten haluaa elää nyt tässä hetkessä ja olla stressaamatta vaikka tätä blogia.

Vaikka voisin selitellä äärettömiin sitä, kuinka oon jollain tasolla ahdistunut tästä kirjoittamattomuudesta, mutta toisaalta on ollut hirmuisen vapauttavaa huomata yli kahdeksan vuoden blogiin kirjoittamisen jälkeen, että tämä tekee mielelle niin hyvää. Mulla ei ole koskaan ollut velvoitetta kirjoittaa mitään, koska en saa tästä palkkaa, mutta toisaalta kaipaan hirmuisesti sitä omaa aikaa koneen kanssa. Kuvien muokkaamista, tekstin kirjoittamista, mutta en ole vielä löytänyt sitä sopivaa aikaa itselleni toteuttaa sitä edes kertaan viikkoa. Sinäänsä surullista, koska kun tätä ei tee säännöllisesti, tekstien luominen ei synny enää niin itsestään kuin ennen. "

Ylläolevat kuvat viime keväältä. Sininen mekko YO-juhlista.

Kevät meni hurauksessa ja kesä vielä nopeampaa. Onko joku muu samaa mieltä: Mitä enemmän tulee vuosia niin sitä nopeammin aika tuntuu juoksevan? Toukokuussa musta alkoi tuntua, että jumitun oravanpyörään, josta en pääse hyppäämään pois.  Mie olen tehnyt youtubeen videoita silloin tällöin, mutta en ole koskaan tajunnut niitä linkittää tänne?!? Mitä? Mie en ole edes kirjoitellut meidän häämatkasta ja tuntuu niin tyhmältä, kun en ole saanut kirjoitettua tänne yhtään mitään!

Myös blogimaailma on muuttunut niin hurjasti, etten oikein pysy enää sen mukana. Kiinnostaako ketään enää lukea näitä kun tuben videot on niin helppoja. Moni vanha bloggaaja on joko siirtynyt kokonaan tubeen tai instagramin puolelle, mutta mikä on sen jälkeen uusi ilmiö? Mulla ei ainakaan ole mitään hajua.

Toinen ilmiö on uupumuksen tuominen esille. Moni on myöntänyt masennuksen tai burnoutin elämässään. Mie pystyn jollain tavalla samaistumaan näiden ihmisen kanssa, koska täällä Kittilässä elämä tuntuu niin tylsältä ja saamattomalta. Se oravanpyörä, joka alkoi keväällä on jatkunut nyt monta kuukautta ja mun pää on yksinkertaisesti niin sekaisin, etten osaa oikein ajatella yhtään mitään sen kummemmin. Mie vaan herään, käyn töissä ja olen olemassa. Tuttua?


Mulla on voimavara, jota en tällä hetkellä antaisi mitään hinnasta pois: Riku, Dana ja lapin ihana luonto! Mie en varmasti olis jakanut näinkään pitkään ilman näitä kahta tässä mun arjessa. 

Mie olen potenut jo pidemmän aikaa itseinhoa mun kroppaa ja koko olemusta kohtaan. En ole voinut katsoa peiliin ilman itkua, joka ei koskaan kuitenkaan tullut. Ulkoisesti olin kova kuin kivi, mutta sisältä ihan rikki. Mulla on ollut kesällä suuria taipumuksia syödä liikaa herkkuja ja kaksoiselämän eläminen, että kaikki muka olis ollut hyvin. Ei, mie olen henkisesti ollut niin loppu, että mie lopetin sen paremman tavoittelemisen kauan aikaa sitten. Tein ihan liikaa töitä miellyttääkseni muita ja unohdin sen kaikista tärkeimmän: Minut itseni.


Syksyllä mie hain elämään uutta inspiraatiota This is the real s*it -tapahtumasta täällä Levillä. Sen jälkeen mie koin jonku sortin heräämisen super hyvien luentojen jälkeen, että mun häätyy tehdä iso muutos mun elämässä. Luennoilla puhui mm. Tomi Kokko, Jaakko Halmetoja, Hatsolo, Joosua Visuri, Mikko Paunonen ja paljon muita hyvinvoinnin ammattilaisia! Mie imin tuona viikonloppuna niin paljon energiaa mun elämään, että palasin salille, aloin käymään naisvoimistelijoiden jumpissa ja vaihdoin ruokakaappien sisällön täysin. 

Mutta ehdottomasti paras apu mulle on ollut Riku joka päätti alkaa muuttamaan elintapoja ja ollaan alettu yhdessä kokkaamaan ja liikkumaan! Salilla pumppaillaan lihaksiin voimaa ja luonnon tuntureilta haetaan energiaa arjen jaksamiseen! Viikonloppuisin me käydään kiertelemässä lähi tuntureita 20t kävelylenkeillä, mutta se on ainoa tapa, millä saan nollattua mun ajatukset arjen hulinasta. Joidenki mielestä ollaan nykyään ihan eräjormia, teltaillaan ja kävellään kun sekopäät kalakamppeet päällä, mutta mie rakastan tätä niin paljon. Tämä oli se syy, miksi mie halusin muuttaa tänne: Luonto. 

Eka Ylläs, loput Aakenustunturi

Me ollaan myös koko lokakuu juhlittu meidän 10-vuotista taivalta yhdessä. 25.10.2007 alettiin virallisesti seurustelemaan ja tuosta ajasta tuntuu olevan ikuisuus. Melkein puolet meän elämästä ollaan eletty ja rakastettu yhdessä niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Ja me ollaan edelleen tässä kulkemassa yhdessä. Ihan uskomatonta ja mie olen niin kiitollinen joka ilta, kun saan nukkua näiden kanssa <3

Dana taas puolestaan alkaa näyttämään vanhuuden merkkejä. Se on koko kesän ja syksyn sairastellut joka toinen kuukausi, milloin syöden epämääräisiä esineitä (Kyllä.. Höperö siitä on tullut) ja milloin anaalit puhkeaa ja viimeksi me koettiin vahva valeraskaus, joka koetteli hermoja ihan toen teolla.. Mutta oottakaas kun lähdetään jonnekin tunturille kävelylle niin Dana "herää eloon" ja antaa itsestään 110% juosten ja hyppien KOKO reissun! Se rakastaa sitä kyllä niin paljon ja antaa energiaa koko viikon nukkumiseen... Viikonlopun jälkeen sillä ei ole tietoakaan vanhuudesta!

Taivaskero 809m korkea, Pallastunturit, Muonio. 

Mie haluan antaa vielä tälle blogille mahdollisuuden! Viime päivinä mie olen saanut ajatukset kasattua ja tietynlaista tasapainoa arkeen, että luulis muutaman tunnin viikossa irtoavan myös blogille. Tai miehän priorisoin asiat niin, että se on mahdollista!!!

Tulossa siis mm. Juttua meidän häämatkasta, eli palataan muutaman hetken verran Norjaan, reissaillaan muutamalla tunturilla ja on mulla arkistossa muutama ihan vakavampi aihe kirjoiteella. Mutta pidemmittä puheitta: Palaillaan pian! :)