Kelkasta salille ja nukkumaan!


Väsynyt ihminen täällä viimeisillä voimillaan tuli kertomaan, kuin huippu päivä tänään on ollut! Vaikka mun pikkuveljen aurinkolasit ovat kaikkea muuta kuin tyylikkäät, niin niiden avulla jaksoin katsella kauniita maisemia nelisen tuntia kelkkaillen! Matkaakin kertyi 80km, eli koko viikonloppuna ainakin yhteensä 120km on huristeltu! Hitsivie kun olen rakastunut ja hurahtanut täysin kyseiseen lajiin! Voisin vaikka heti ostaa oman kelkan ja ajella vaan ympyrää ja nyt isommalla porukalla pääsi tuntumaan eri kelkoilla ja sain ihan mukavasti jopa ite ajella! Ensi kerralla en kyllä päästä ketään muuta rattiin ja ajelen vaan yksin! Uskottavana kelkkailijana piti laittaa oikein päälle tuo kuuluisa amisten takin, mutta se kyllä hoiti hommansa, eikä ollu kylmä! :D

Omaa kelkkaa odottaessa ja väsyneenä raahauduttiin Rikun kanssa myös illemmalla salille! Kädet ja selkä alkaa olemaan kelkkailusta sen verran jumissa (ja jos joku väittää, ettei kelkkailu ole liikunnallista ja raskasta, niin ajelee eka ite vanhojen miesten perässä 30km täydellä vaihdilla ja tulee sitten sanomaa, että tuntuuko missään..) että tänään treenasin sitten jalat aika pikasesti tunnissa.


Meidän rakas sali ei koskaan petä ja saatiin tänäänkin olla ihan kahdestaan Rikun kanssa! Meikä tykkää treenata yksin silloin, kun treeni sujuu hyvin.. Ja tänään se suju, vaikken ihan omaa ohjelmaa tehnytkään! Täällä ei ole kaikkia laitteita ja pitää aika paljon soveltaa liikkeissä, niin täällä on hyvä tehdä perusliikkeistä isommilla painoilla. :) Uusia paino ennätyksiä vedeltiin ihan reippain mielin melkein jokaisessa liikkeessä, vaikka jollekkin nämä mun minipainot on pieniä, niin kohti suurempia mennään!

Aluksi lämmittelyä pyörällä intervallisesti nopealla tahdilla 7min. Pika venyttelyt ja ravistelut siihen päälle.
Sitten lämmittely jatkui jalkojen lähentäjillä ja loitontajilla, joita en tee ikinä millään muulla salilla kuin täällä ja nämäkin tosiaan lämmittelyksi. Loitontajassa 3x8-12, 65kilolla ja lähentäjässä 3x8-12, 60kilolla.

Kaikkien rakastama sumokyykky 20 kilon käsipainolla, penkkien välissä. 2x10 tuolla 20kilolla ja 1x20 16 kilon painolla.


Sitten pumpattiin pyllyä, eli lantion nostoa penkillä ja 10 kilon paino siihen päälle. 3x10 ja 3sek pito yläasennossa. Aloinpahan vaan miettimään näitä kuvia katellessa, että miksen tehnyt tuota samaa liikettä lattialla, niin olis saanut isomman painon mukaan.. Joskus näin, mutta tuntu pyllyssä ja se on tärkeintä! :DD

Takareisille teinkin sitten suorinjaloin maastavetoa 3x8. Jos tanko on 15-20 kiloa (pitää kysyä Rikulta, paljon se paino) + kummassakin päässä on 15kiloa painoa, niin 45-50kg oli yhteensä painoa. Viime viikkosesta noussut taas kympillä ylöspäin! Tukivyö tekee makkaroita, mutta tehkööt, salille ei tulla kaunistelemaan!

Sitten mun rakastama jalkojen ojennus, eli etureidet saa huutaa lujaa hapoilla!! 2x8 75kilolla ja 1x5 80kilolla! Onhan tuo ihan kivasti alkanut saamaan muotoa, en valita ;)


Mun piti kokeilla tänään, saisinko jalkaprässissä enemmän kuin 120kiloa, mutten sitten yksinkertaisesti jaksanut. Tein 90kilolla 3x8-12 pumppaukset ja lopuksi pohkeille prässissä 20 toistoa

Toki olisin voinut vielä tehdä yhdenjalan kyykkyjä jne, mutta tuo sai luvan riittää tälle päivää. Aika hyvin tuo kelkkailu + sali vei voimat ja olen nyt ihan naattivalmis menemään nukkumaan, enkä muuten ole nousemassa huomenna omilla lihaksilla, sen verran tiukkaa tekee kävely. Hyvä päivä, hyvä treeni, nyt odottamaan huomista treeniä :)

Melekosta kyytiä


Loma, niin mikä loma? Oon joka päivä vaan ollut menossa ja tulossa ja ollut ja mennyt. Huhheijaa!

Torstaina ajeltiin ihanaiset 297km yhteen putkeen, joka sisälsi puolen tunnin pyrähdyksen Rollossakin. Sain vihdoin haettua keväisiä takkeja mukaan, eikä tarvitse käyttää sitä harmaata rumilusta enään koskaan!! Ei vais, ensi syksynä tavataan! Myös keväisät kengät pääsi reissuun, tosin harkitsin kauan aikaa kumisaappaiden ottamista, mutta ne sai jäädä pois tällä kertaa :)


Tietekin lomailu pitää aloittaa salilla ja koiran kanssa lenkkeillä! Ja illalla ajeltiin kotia ja katsomaan PMMP:tä! Aikamoinen privattikeikka olikin, porukkaa oli nii vähän, mutta tunnelma oli hyvä :) Ihan Pepsimaxin voimalla mentiin ja yöllä ihasteltiin komeita revontuliakin! Leikkasin muuten hiukset ja oon ihan rakastunut mun kaljuun :D

Aamulla sitten koitti reissun kohokohta, kun pääsin vihdoin kelkkaileen! Ja ihan ite ajoin!


Ja arvatkaas mitä alan nyt tekemään? No lähetään semmosella isolla porukalla kelkkaileen monen moneksi tunniksi ja saan taas ihan ite ajaa! Musta on tullu moottorikelkka tyttö ja kamera saa kyytiä repussa, jos vaikka muistaisin ottaa sillä kuvia tänään :D

Aurinko paistaa ja kaasu pohjaan, nauttikaa lomasta ja muistakaa siirtää kelloja ;)

Zeppeliini ja Pannu


Viha-rakkaus suhde päivästä selvittiin hyvin ja päivä jatkuikin eilen niinkin ihanissa merkeissä, kun shoppailun parissa! Tiskaamisen ja meikkaamisen jälkeen suunnattiin Tompan kanssa hakemaan Jenu ja sitten kiertelemään kauppoihin Zeppeliiniin. :)

Kieltämättä etsin valkoista paitaa ja shorteja, mutten löytänyt kumpaakaan. Olin ehdottomasti kieltänt itseltäni urheiluliikkeet, musta mistäs muualtakaan lösyin itseni, kun Stadiumista. Voitee vaan arvata, mitä tuli taas ostettua, vaikken tarvisi mitään! Kunhan illalla salille pääsen niin näette ostokset.. :D


Meidän pakko käydä -lista alkaa tyhjenemään, kun päätettiin mennä syömään ravintola Pannuun. Otin aluksi salaatin, pääruuaksi S-kokoisen pannupizzan kinkulla, sienillä ja persikalla. Persikkahan sopii mitä parhaiten pizzaan ja antaa ihanasti makeutta! Ja tietty jälkiruuaksi suklaakakkua minttupallolla. Nam, oli kyllä kalliin puoleista, mutta ei mennyt mun mieletä raha hukkaan :) Suosittelen Pannua, jos käy täällä Oulussa!

Tänään oli vika työpäivä ja nyt lomailemaan koti kottiin! Tai oikeastaan katsomaan laskut ja hakemaan keväiset vaattet esille! Lenkkeilykaudenkin avaus on ihan lähellä, ihanaa! :)

Viha-rakkaus suhde


Ai että rakastan aurinkoa. Silloin on lämmin, ihana kävellä vaan ja etsiä vihdoin töiden jälkeen kuntosali! Jes, fiilis on korkealla!

Kunnes toteat parin tunnin etsinnän jälkeen väsyneenä ja nälkäisenä koko kaupungin jälleen ihan paskaksi paikaksi ja itkukiukku puhelun jälkeen käyt ostamassa kaupasta isoimman suklaalevyn ja suuntaat bussilla sohvalle makoilemaan. Salejahan on, mutta kuka h*levetti alkaa maksamaan KERTA maksusta KAKSIKYMMENTÄ EUROA? Tai sitten meet salin ovelle ja vastassa on rautahökkeli ja kolikkoautomaatti.. Joo en ole menossa edes kokeilemaan, että mihin mun tavarat katoaa treenin aikana. Asiaa ei helpottanut se, että kävin juuri hetki ennen tätä kaikkea ostamassa 50e hintaisen bussikortin.. Vattujen kevät.

Eilistä päivää ei pelastanut edes se, että tänään olisi vapaata.


Päätin kuitenkin unohtaa eilisen morkkiksen tänään aamulla ja pienen etsinnän jälkeen suuntasin eräälle hallille salin toivossa. Ja siellähän oli pikkuruinen kuntosali ja opiskelijana sain vielä alennustakin! Hinta oli KAKSI JA PUOLI EUROA? Pikkusen tuntu paremmalta ja aamulla yhdetoista aikaan pystyin taas hymyilemään! Sain hyvän olkapää-ojentaja treenin ja mieliala hyppäsi kuopasta kattoon! 

Tällä reissulla opittiin taas se, että treeni ei vaadi parasta kalustoa salilta, vaan toimivat laitteet ja oma mielikuvitus tekee hyvän treenin! Nyt on hyvällä mielin kiva lähteä katsomaan Oulun shoppailu mahdollisuuksia ja no, jos salikerroista säästää nuin paljon niin nyt on varaa vähän shoppailla, ken tietää ;)

Liikkuuko?


Harvemmin on luvassa näin sekalaista tekstiä.. Tai en nyt menis sanomaan yhtikäs mitään, kannattee olla töissä 12h ja tulla tänne kirjoittelemaan.. :) Nimittäin eka voitte tiirailla viikkojen liikkumiset (jotka on ihan surkeaa luokkaa) ja sitten hypätään mun uusiin ostoksiin.

TRESemmen kuivashampoo on ollut mun kestosuosikki jo pitkään ja nyt kun en enään suihkuta sitä suoraan päänahkaan niin vola, se on jokaisen urheilijan unelma! Ostin myös ekan ryppyvoiteeni, aka silmänympärysvoiteen apteekista ja vaikka 20€ hinta vähän kirpasi niin suosittelen lämpimästi! Ei kutise tai kirvele edes silmään jouduttua! Ja vikana mun ehdoton lemppari, eli Acon huulirasva punaisella sävyllä! Huulirasva ja -puna samassa, ihan huippua!

Että semmosta. Mullon keskiviikkona vähän vapaata ja ajattelin sen päivän pyhittää urheilulle, shoppailulle ja kameralle! Täällä Oulussa tulee turhan vähän kuvailtua, toisaalta ympäristö on uusi ja tuntematon, enkä ole vieläkään päässyt tämän paikan rytmiin ollenkaan. Sekoilen busseissa ja löydän kohta itseni jostain Haukiputaalta... Paitsi ostan huomenna viimein salikortin ja rikon tämän liikkumattomuuden olon! 

Tällainen veikeä herra piristää mun Dana ikävää. Pikku Elmo! :)

Pimphlaamassa!


Viimein olen taas kotona ja ihan harmittaa, että päivät menee niin nopeasti! Eilen kävin tekemässä salilla jalkatreenin ja nautin kissojen seurasta. Tänään nautin auringosta, kahden plussan ilmasta ja tietty viiden tunnin kelkkailusta ja ihan vain olemisesta! Ihan parasta! 

Käytiin myös pikkuveljen kanssa syömässä kiinalaisessa ja sain vahvistuksen siitä, etta Dana on maailman suloisin koira. Se on niin ihana, mullon ikävä sitä jo nyt.. :( Päivät hurisee niin nopsaan ja huomenna pitäisi suunnata takaisin etelään.. Onneksi huomenna on kuitenkin uusi päivä ja toivottavasti saadaan nauttia lisää auringosta! :) Lähden katsomaan elokuvaa ja nauttimaan pehmoisesta sängystä!

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat