Ennen-jälkeen-kuvat

Kultaisia vuosia

29.5.14


Rikulla on jotain ihanaa kultaista ja se taitaa olla ihan rakastunut. Minun lisäksi sen kohteena on uusi puhelin, HTC ONE M8. Mulla ehkä vähän harmittaa, kun Rikulla on niin kaunis puhelin! Tuo on niin hyvän värinen ja käyttis on sama kuin samsungissa :)

Käytössä Riku on tykännyt siitä todella paljon. Tuossa on hyvä kamera ja sen paras ominaisuus on hidastus! Voitte kuvitella, kuinka ollaan naurettu hyppiville korille ja juoksevalle Danalle, kun näkee jokaisen karvan liikkeen.. :')


Blogilla on synttärit. 5 vuotta sitten siirryin bloggeriin livejournalista, jossa kirjoittelin jo yläasteen aikoina. Silloin 17v, melkein 18v Laura mustalla tukalla ja feikkilaseilla ei olisi ikinä uskonut, että tää homma jatkuu vielä nykyisin. Huhhu!

Onhan tässä kasvettu ihan hurjasti nuista ajoista. Silloin esittelin himoshoppailijana kirppariostoksia ja yritin leikkiä asukuvilla, mutta onneksi myöhemmin ne jäi pois. Silloin blogissa näkyi harvoin ruoka tai liikunta juttuja, koska ne oli silloin kaukaisia asioita mulle. Nykyisin ne on osa mun elämää. Mutta voi pojat kun sain tuon Nikonin kameran niin kuvat oli välillä ihan huippulaatuisia! Myös filmille tuli tuolloin kuvattua paljon. Sen saman innostuksen valokuvaukseen haluan takas, kiitos! Oi, mun kamerakin täyttää siis tänä vuonna 5 vuotta! :)


Vielä viime vuoteen saakka muokkasin kuvista aina kaikki finnit ja silmänaluset pois. Loppujen lopuksi mitä järkeä, koska ne on vain elämää, eikä niitä kuulu muokata pois :)

Nyt nukkumaan ja viimeiset seitsemäntoista työtuntia pyörähtää käytiin ennen kesälomaa! Apua, mun pitäis opetella suvivirsi ulkoa viittomakielellä ennen kevätjuhlia.. Jaksaa jaksaa loppuun asti!! :)

featured

Unelma itsestä -Mitä olen oppinut?

27.5.14

"Kommentoi tähän kuvaan tai postaa oma julkaisu (oman tunteen mukaan, kun sinulle sopii), mitkä ovat kolme tärkeintä saavutusta tai oivallusta itselle tänä yhteisenä aikana?"

Tällaisen tuli vastaan meidän omassa Unelma itsestä -ryhmässä ja kukaan mukana olleista ei ole siihen vielä vastannut. Olen tässä muutaman päivän ajan kuluttanut lukuisia tunteja tämän asian miettimiseen ja viimein pystyn tekemään siitä pienen koosteen, ehkä vähän itselleni muistiin! :)

3 asiaa, mitä olen oppinut valmennuksen aikana!

1. Mun elämässä on kaikki hyvin: Mulla on koti ja rakastava perhe. Mulla on työpaikka ja jaksan aamuisin nousta iloisena ylös raskaasta väsymyksestä huolimatta. Olen saavuttanut 22 vuoden aikana kaksi ammattia ja pystyn elämään terveenä pienistä kivuista/vastoinkäymisistä huolimatta. Sitten kun olen saavuttanut yhden asian, tarkoittaako se, että se oli nyt tässä? Saako maailma romahtaa sen jälkeen? Ei todellakaan. Vaikka elämässä on joskus vaikeita hetkiä niin niistä selviää ajallaan eikä mikään matka ole koskaan tasainen.

Ei se, miltä näyttää vaan se, miltä tuntuu. Ulkoinen olemus muuttuu elämän eri tilanteissa ja kun itsellä on hyvä olla niin voi paljon paremmin myös ulkoisesti. Itsensä piiskaaminen tai huonojen asioiden murehtiminen kuormittaa koko kroppaa.

Elämä on jatkuvaa tavoittelua ja haasteiden laittamista. Joskus mennään askelia taakseppäin ja jotku asiat ovat ylitsepääsemättömän vaikeita. Tavotteita tavoitteiden perään, mutta eikö se ole uuvuttavaa?  Ei, se antaa toivoa huomisesta, jota ei periaatteessa ole vielä olemassa. 


Tässä on teksti, joka sai mut muuttamaan mun stressiajattelua hetkessä: Psykologi opetti stressin hallintaa yleisölle. Kun hän nosti lasin vettä, kaikki odottivat, että hän kysyy, onko puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä – kysymystä. Sen sijaan, hymy kasvoillaan, hän kysyi: "kuinka raskas on tämä vesilasi?”. Arvauksia huudettiin grammojen tarkkuudella.

Hän vastasi: "Absoluuttisella painolla ei ole väliä. Se riippuu siitä, kuinka kauan pidän sitä. Jos minä pidän sitä hetken, paino ei ole ongelma. Jos pidän sitä tunnin, kättäni alkaa jo särkeä. Jos pidän sitä koko päivän, käteni muuttuu tunnottomaksi ja käsi tuntuu halvaantuneelta. Kussakin tapauksessa paino lasissa ei muutu, mutta mitä kauemmin kannattelen sitä, sen raskaammaksi se muuttuu " Hän jatkoi, "stressi ja huolet elämässä ovat kuin tuo vesilasi. Ajattelet ja pohdit huoliasi ja mitään ei tapahdu. Kun ajattelet niitä hieman pidempään ja ne alkavat satuttaa. Ja jos ajattelet niitä koko päivän, tunnet olevasi halvaantunut, etkä kykene tekemään mitään. "

On tärkeää muistaa päästää irti huolistasi. Niin pian kuin voit, laita kaikki taakka pois. Älä kanna niitä läpi päivän, illan ja yön. Muista laittaa lasi alas!

Kiitos Unelmaitsestä -ryhmäläiselle tästä linkistä. Voin allekirjoittaa jokaisen sanan ja tämä pätee jokaiseen elämän osa-alueeseen. Me elämme tätä hetkeä, tässä todellisuudessa ja jokainen päivä on ainutlaatuinen. Mutta henkisesti pitää katsoa tulevaisuuteen ja asettaa itselle määränpää, jota kohti mennä. Se antaa toivoa huomisesta. Se on unelma, johon uskoa ja se antaa meille voimaa jaksaa tässä hetkessä.


2. Liikunta ja ruoka on osa elämää, meidän elämän loppuun asti! Kohtuus on avainsana, jota opettelen vielä pitkään monta vuotta. Keho kyllä kertoo, paljonko se jaksaa liikkua ja kuinka paljon se tarvitsee ravintoa. Kuuntelemalla kroppaa ja tunnustelemalla omaa oloa löytää varmasti parhaimman tavan olla itselle hyvä. Ei tarkkoja ruokaohjeita, ei lisäaineita tai liiallista sokeria. Säännöllinen ruokailurytmi on saanut herkkujen ahmimisen kuriin vähitellen ja rakastan kokeilla uusia reseptejä!

Vaikeinta on olla ympäristössä, joka herättää mun alitajunnan henkiin ihan huomaamatta. Mun elämä vaan kulkee niin vanhojen kaavojen mukaisesti kahden viikon sykleissä, josta on äärettömän vaikea päästä eroon. Oli kyse sitten ruuasta tai juhlista, mun tulisi kuunnella enemmän mun hyvää oloa kuin himoja. Siksi mulla on valmentaja, jonka kanssa pystyn puhumaan asioista ja miettimään syytä käyttäytymiselle. Yleensä saan myös neuvoja siitä, miten asiaa voi käsitellä. Vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon hetkessä ja se tarvitsee paljon harjoittelua. Ihan kuin salilla painojen nostaminen tai tekniikan hiominen: se ei tule hetkessä täydelliseksi ja periaatteessa ei ole koskaan valmis. Onneksi jokaista asiaa voi harjoitella ajan kanssa.

Mun pitäisi myös enemmän antaa tunteiden näkyä. Kun on nälkä, on lupa huutaa ja pysähtyä miettimään, onko mulla oikeasti nälkä? Kun on pahamieli, antaa itkun tulla ja miettiä, miksi mulla itkettää. Jokaisella asialla on syynsä ja keho reakoi tunteisiin.

Tänään sain valmennuksessa huomata sen, kuinka onnellinen olen siitä, että lopetin aikoinaan tupakoinnin. Ihminen voi elää ilman ruokaa, vettä ja ystäviä, mutta se ilma mun keuhkoissa mahdollistaa tän kaiken! Se ilma vaikuttaa meidän jokaiseen osaan, kehoon ja mieleen vahvasti. Se on pohja, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun. Jaksan juosta pidemmälle, haistan ja maistan kaiken tarkemmin kuin ennen.. Ennen kaikkea mun hampaat kiittää ^^


3. Musta tuntuu, että olen saavuttamassa elämässä yhden tärkeän asian: Olen alkanut hyväksymään itseni juuri tällaisena kuin olen. 

Valmennuksen aikana on painoa lähtenyt se -4kiloa, mutta senttejä sitäkin enemmän. Mitä väliä, kuinka paljon puntarissa näkyy, koska osaan nykyisin hymyillä mun peilikuvalle? Aamulla ihastelen mun vatsaa ja päivällä saatan puristella pakaroita, mutta se ei rajoita mun elämää. Ne on siinä ja pysyy. Ne ei lähde kauhistelemalla ja ihmiskeho muuttuu iän kanssa. Mun tulee hyväksyä mun muodot, lantio ei pienene luiden kohdalta ja tietty vartalotyyppi ei vain ole sopiva ihanne mun keholle, koska se on fyysisesti mahdoton. Voin itse vaikuttaa kehon moukkaamiseen tiettyyn fyysiseen rajaan saakka, joka on kaukana somen malleista ja kisalavojen fitnesspimuista. Sosiaalisella medialla on suuri vaikutus siihen, miten nykyaikana pitäisi olla kaikkien samassa muotissa, mutta ei se niin mene. 

Viikon tauko liikunnasta ei tarkoita, että menettäisin mun kaiken saavutetun tai pala kakkua ei jää mun vyötärölle asumaan, kuten aina olen itselleni sanonut. Höpö höpö. Kun balanssi elämään on kunnossa niin kohta kahden kohtuus kaikessa nousee arvoonsa :)


Kuten aikaisemmin sanoin: Mielialan kannalta tavoitteita on hyvä muistuttaa itselle ja asettaa välitavotteita. Mulla on se tietty ihanne urheilullisesta kropasta, mutta mun päätavoite ei ole saavuttaa sitä viikossa, koska se on mahdotonta. Ei ole tervettä pudottaa 5kiloa viikossa syömällä 500kaloria päivässä ja liikkumalla 10xviikossa. Ei. Mun tavoite ei ole paina määrän X verran, koska siinä pysyminen aiheuttaa mulle turhaan stressiä kropassa. Paino voi heitellä kuukautisista ja treenin tehosta jopa 3kiloa päivän aikana ylös-alas, mutta se ei vaikuta ulkoisesti mun oloon? Se on vain numero, ei mun arvokkuuden mittari.

Hiljaa hyvä tulee ja ruuan laadulla pystyy vaikuttamaan omaan oloon huiman paljon. Olen sanonut jättäneeni maito- ja viljatuotteet vähemmälle, koska mun keho voi paljon paremmin vähemmällä, koska en ole kokoajan ähkyinen ja vihainen ruuan jälkeen. Mun ei tarvi ahmia ylimmääräistä ruokaa, koska syön säännöllisesti. Ulkoisesti pystyn iltaisin hymyilemään peilikuvalle, koska olen sopiva ja kaiken mukaan normaalipainoinen ja mun mielestä se on huikeaa. Mulla on hyvä näin juuri nyt ja tässä hetkessä! 

Loppu peleissä se "täydellisen kropan" raja on kaukana ja keho ei ole koskaan valmis. Mulla on vain yksi keho ja yksi mahdollisuus, joten miksen rakastaisi sitä? Jokainen on yksilö eikä barbinukke, rasvoineen päivineen.


Näissä kuvissa hehkun, ilman meikkiä, näppyineen ilman mitään tekohymyä. Nautin oikeasti juuri tuosta hetkestä ja rentouduin täysin, vaikka paineet oli kovat töissä. 

Oon aina "hehkuttanut" sitä, kuinka hyvässä kunnossa olin viime kesänä ja olen kovasti halunnut päästä samaan kuntoon fyysisesti. Nyt kuvia katsellessa olen sen saavuttanut! Henkisesti olin niin rikki, että sitä oloa en kaipaa yhtään. En olisi tuolloin koskaan voinut hymyillä yhtä leveästi, yhtä aidosti. En olisi tuolloin voinut yhtyä yhteenkään ajatukseen, koska olin liian ylpeä saavutuksista ja unohdin kaikki tavoitteet.


Nyt olen saavuttanut sen ja paljon enemmän, mitä alunperin oli tarkoitus. Yksi tavoite saavutettu, joten se tarkoittaa uuden asettamista ja uuden seikkaulun alkamista. Jos nyt tuntuu näin hyvältä niin en malta odottaa, mitä saavutan mun elämän aikana!

featured

Kulunutta mustaa

26.5.14


Lauantaina juoksun jälkeen eksyttiin Oulun torinrannalle, jossa monen monta tyyppiä myi kirppiksellä tavaraa. Meiltä meni kaikki parhaimmat tavarat tietenkin nokan edestä, koska päästiin paikalle vasta 12 jälkeen. Sisko löysi aika herkulliset pinkit korkkarit ja itse nappasin mukaan mukavasti kuluneet shortsit 1e ja jeggingsit 3e.

Ostoksiin olen tyytyväinen ja pesun jälkeen olen ihastellut housujen mukavuutta! Ilman kokeilua kummatkin osu nappiin ja nämä pitkät housut on ihanan korkeat, pehmeät, ohuet ja on just sopivan tiukat! En voisi olla tyytyväisempi :)

featured

Terwakymppi

24.5.14


Mulla on niin jännittänyt koko viikko, etten ole oikein muuta edes ajatellut. Kahdeksan viikkoa sitten pohdin, alanko oikeasti muka juoksemaan tätä matkaa. Ja tänään oli sen aika! Työporukalla ilmottauduimme Oulun Terwahölkkä- ja maraton juoksuun ja itse menin 10km matkaan. En tuolloin ollut vielä ottanut yhtään juoksuaskelta ulkona ja voin myöntää, että sen jälkeiseet kerrat voi laskea yhdellä kädellä.. :')

Tarkastelin mun juoksuhistoriaa HeiaHeiasta. Vuonna 2011 20.5. olen juossut 5km 35min aikaan. Tämä oli ainoa kerta, kun koskaan juoksin putkeen mitään, kiitos maratoonin juosseen seuralaiseni. Sen jälkeen pisin matka oli 12km Danan kanssa juosten-kävellen 1h 30min.. Ja sitten Rikun kanssa 2013 reipas kävely 9km pakkasessa. Täts it. Alkuviikosta kävin sen 6km lenkin osittain kävellen 40min..

Pohjaa treenaamiseen juoksun suhteen on ollut naurettavan vähän, mitä nyt kolmen kuukauden aikana salilla PHA-treenejä 1xviikko ja satunnaisia reippaita kävelyitä olen tehnyt salin lisäksi. Ja tietenkin ihana selkä, joka pakotti lepäilemään muutaman viikon, joten ihan nollasta tuonne lähettiin. Se mulla jännitti, olis ollu noloa jättää kesken! Vaatteiden kanssa iski kriisi, koska eipä mulla ole tuollaiselle matkalle mitään kokemusta niiden suhteen.

Jännitti ihan hulluna ja varsinki kun porukkaa oli nuin paljon. Alussa sai juosta aika "sillit purkissa" meiningillä ja mahaan sattui ihan kamalasti. Mulla sattuu aina ja onneksi meni ensimmäisen km aikana ohi. Sitten vain rauhottelin itseä, ettei ole mihinkään kiire, kun muut siinä ohitteli. Oli kuuma, sitten rannalla kylmä ja eka vesipiste oli kuin unelmien täyttymys!


4km kohdalla tuulettelin, että hyvin menee ja askel alkoi kevetä mukavasti. Sitten 5km kohdalla iski kamala päänsärky! Mitä tästä opimme: Ei mustaa lippistä pitkään juoksuun! Ja ehkä no edellisen illan vähäinen uni ja kavereiden näkeminen (tai syöminen) vaikutti asiaan.. Työkaverikin lömpsi ohi kevyesti ja yritin kovasti pysyä perässä vähän huonolla menestyksellä. Kunnolliset aurinkolasit olis enemmän kuin plussaa, ei varmaan näissä ginan laseissa ole suoja mikään maailman paras.. Ostoslistalle siis! :)

5km-7km oli ne pahimmat, jolloin olisin halunnut luovuttaa henkisesti. Musiikkia kuuntelin, mutten oikein edes muista niistä mitään, tuijotin vain maata ja menin eteenpäin. Työpaikan kohdalla havahduin ja huomasin ympärillä kannustajia! Hitto, minähän juoksen maaliin asti!

8km kohdalla otin kohteeksi lihaksikkaan naisen, joka varmaan oli ennenkin juossut matkan. Painoin "kaasua" ja aloin ottamaan kiinni, askel keveni äärimmäisen hyvin! 9km kohdalla mun fiilis oli: "Tä, missä se kyltti? KILSA MAALIIN? Missä se kyltti... Maali on ihan sillan takan, nyt vauhtia! Unohda kohteet ja JUOKSE!"


MAALI! MIKÄ FIILIS! Happi loppu ja puhelimen mukaan olin juossut 7,7km/h keskinopeudella 10,43km ja 1h 7min, jonka pyöristin 6min... Virallisessa mittauksessa kuiten aika oli 1:07:57 (+28:58 ensimmäiseen verraten) eli mun aika oli 1h 8min! Mukavan tasaisesti olin juossut käyrän mukaan, joten pikkusen pitäisi vielä oppia hillitseen vauhtia alussa :)

Kokonaisuudessa olin sijalla 490/750, pelkissä naisissa 256/472. Mun edessä kulki se isoin massa, joten sinne mukaan/sen ohi kun pääsisi joskus juokseen :) Olen aina haaveillut puolikkaan- ja joskus myös maratoonin juoksusta, mutta sitten kun savutan tuon alle tunnin tuossa kympissä niin sitten voisin lopettaa koko juoksemisen ja keksiä jonku uuden harrastuken.. :D

Taidan mennä jo elokuussa juokseen ajan tuntiin, 50min olis jo aika kova mulle, eli siihen tähdätään ;)

Bloggerin lukijat

FACEBOOK