Päivä 2. Alhaman kuumat lähteet

26.11.15


Ajattelin näin synkkinä pimeinä aikoina palata vähän aurinkoon ja kohti Alhaman kuumia lähteitä! Kesällä espanjan lomalla meillä oli kolme päivää auto vuokralla ja olen kirjoittanut ensimmäisestä päivästä, kun kävimme ajelemassa Costa del solin alueella.

Yhyy tästäkin reissusta on yli 100 päivää, joten ajatus tuntuu hirmuisen kaukaiselta.. Toivottavasti pääsen maaliskuussa, viimeistään kesäkuussa taas reissuun!

Edellisen päivän väsymyksestä huolimatta haluttiin lähteä ajelemaan vähän erilaisiin maisemiin kuin edellisenä päivänä. Turisti maailmasta hypättiin suoraan keskelle korkeita vuoria ja harvaan asuttuja alueita. Lähdettiin kiertämään pohjoiseen päin pieniä kyliä! Olin saanut vihjettä, että vuoristossa ajaminen voi olla tällaiselle korkeanpaikan kammoiselle aikamoinen kovakin paikka, mutta kovasti nautin reissusta. Korkeita vuoria, ihania maisemia ja vähän toki eksymistä ;)

Velez Malagasta matka jatkui pohjoiseen kohti Embalse de la Viñuela tekojärveä. Nuin epärealistisen kirkasta vettä tuskin on missään, joten tuo kirkkaus oikein sokaisi silmät. Pysähdyttiin järven rannalle paluumatkalla ottamaan muutama kuva.


Mutta mikä tuo lämpö tuolla oli? Ihan sairaan KUUMA! Autossa meinasi pakahtua istumisesta, mutta maisemia katsellessa kuumuutta ei edes ajatellut. Kuvia katsellessa ihmettelen, kuinka lättänöiltä ne näyttää ja se oikea kauneus ei kyllä näy näissä yhtään. 

Ajeltiin pidemmän aikaa kiemuraisia teitä kohti ylös ja viimein vuoriston läpi ajettiin pienen pieneen kylään ja ihan kuin olisi maaseudulle saapunut! Loputtomasti oliivipeltoja, työläisiä pelloilla ja aaseja! :)


Ajettiin Alhaman kylän läpi ja jatkettiin kohti päämäärää... Tosin sinne löydettiin aika mutkan kautta, kun risteys oli huonosti merkitty ja muutaman kilometrin jälkeen jouduttiin kääntymään työmaalta takaisin. :D

Lähdimme katsomaan siis hotellille, jonka pihalla oli kuumia lähteitä. Siellä oli maksullinen kylpylä, jonne olisi voinut mennä 8e hinnalla nauttimaan lämpimästä mineraalivedestä, mutta me vierailtiin vain lähteillä. Lähteet on luonnollisessa tilassa, 40 asteista typpivettä, joka voi aiheuttaa sydämen tykytyksiä vanhemmilla ihmisillä, joten vedessä suositellaan olemaan max 15min kerrallaan. Itse uitin jalkoja ja juttelimme paikallisten nuorten kanssa. Yksi pojista puhui hyvää englantia, työskentelevänsä baarissa Benalmadenassa ja kertoi olevansa lomalla vanhempiensa luona. 


Kuvia tuli hieman vähän otettua, mutta tuo paikka on varmasti talvella kiva, kun ilma on huomattavasti viileämpi. Vieressä virtaa viileämpää vettä, jossa voi peseytyä kylvyn jälkeen. Naisena mulla olis ollut mahdotonta vaihtaa bikinejä tuolla, mutta pelkästään tuo tunnelma lumosi. Tuolla oli ihanan hiljaista.

Meillä oli tarkoitus mennä vielä syömään kanaa Alhaman kylään suosittuun ravintolaan, mutta meillä ei ollut nälkä, joten lähdettiin ajelemaan hissukseen takaisin kohti Torrea. Hissukseen siksi, että päästettiin monesti nopeammat ajajat meidän ohi, mutta meillä ei tehnyt mieli lähteä ajamaan rekan eteen. Meillä oli mielenkiintoista seurata rekan ajamista, kun ei meinannut omalla kaistalla pysyä..

Muutenkin paikalliset ajaa kuin reikäpäät niin vuoristossa melkein hirvitti se vauhti, mitä risteyksiin ajettiin. Onneksi meidän kuski oli sen verran huolellinen, ettei ensimmäisen päivän jälkeen pelottanut olla kyydissä. Ok, ehkä muutaman kerran ärähdin takapenkiltä kauhusta kankeana.. :)

You Might Also Like

0 Kommenttia

Bloggerin lukijat

FACEBOOK