Minun tarinani

Kuinka minusta tuli Laura? 
(julkaistu 2.2.2015)

Juuri nyt juon mustaa kahvia ja muistelen lapsuuttani paperille. Näitä papereita on viikkojen aikana kertynt huimat 14 kappaletta ja pikkuhiljaa olen alkanut kokoamaan tekstejä unelma itsestä blogiin muiden luettavaksi. Olen elänyt tätä elämää 282 kuukautta ja viimeiset 12 tuntia nukkunut sikeää unta vanhempieni kotona. Juuri nyt koen olevani oikeutettu olemaan täällä- tässä ja nyt! Koirani Dana katsoo vieressäni silmiini rakkauden hellyyttävästi ja pyytää lähtemään ulos lenkille. Taivaalta tippuu pieniä hiutaleita valkoiseen maisemaan, joka on häikäisevän kaunis. Kaupungin vilinässä ei tällaista pysty kokemaan ja mun sielu lepää maaseudulla. Naapurissa on muutama talo ja naapurit tuntevat kaikki toinen toisensa. Täällä minä olen kasvanut 19 vuotta.

Nuo 19-vuotta on pitänyt sisällä paljon erilaisia tunteita: Kasvaminen kolmen sisaruksen kanssa pienessä kaupungissa on sisältänyt paljon iloa ja pelkoa. Pienestä pitäen olen ollut arka ja herkkä. Olin kamalan mustasukkainen muiden onnistumisista, koska koin aina olevani huonompi kuin muut: En ollut liikunnallisesti lahjakas, pärjäsin koulussa vähän sinnepäin ja tietysti olin ystäväporukan ruma ankanpoikanen. Esikoulusta asti olen ollut kaverusten isoin tyttö (tai luullut niin!) Tästä syystä en ole ollut samalla aaltopituudella oman kehoni kanssa. Olin aina vältellyt peilejä, vihannut omaa kuvaani ja tehnyt kaikkeni, että olisin laihempi. Mun täysin vääristynyt minäkuva on juurtunut mieleen jo pienestä saakka. Huono itsetunto on myös lähtöisin tuosta pompottelusta ja siitä, etten ole koskaan osannut olla oma itseni muiden kanssa. En ole tuntenut, mitä haluan tai mihin haluan. Olen aina mennyt vain muiden perässä ja yrittänyt miellyttää muita. Mulla on kotona ollut kaikki hyvin, olen kasvanut turvallisessa ympristössä, mutta mun mieli kehitti kovan kuoren, jossa vain tietty malli oli oikea. 


Teininä sairastuin osittaiseen syömishäiriöön. Yläasteelle siirryttyä lopetin lihan syönnin ja myöhemmin en syönyt mitään. Monta päivää elin vedellä ja loppujen lopuksi ahmin itseni täyteen karkkia, sipsiä, mikropizzoja.. Ahmin itseni ähkyyn oksentamispisteeseen saakka, kunnes olin taas monta päivää syömättä. Tämä kierre jatkui monta vuotta samalla kaavalla, vaikka harrastin kilpanyrkkeilyä ja treenasin nyrkkeilyn lisäksi salilla monta tuntia viikossa. Kaiken syömisen tein piilossa ja häpeilin ahmimista erittäin paljon. Kaikesta huolimatta painoni vain nousi, koska kroppa käytti lihasta polttoaineena ja keräsi rasvaa sen ympärille. Kunnes lopetin urheilun, aloin syömään tuplamäärän ruokaa. Muutamassa vuodessa sain painoa yli 20kiloa lisää täysin huomaamatta. Nukuin jopa 32h yhtäjaksoisesti, en halunnut nähdä ketään ja elämästä tuli suorittamista. Päivästä päivään toivoin vain, että pian pääsisin takaisin nukkumaan. Juuret johtaa ihan ensimmäisille kouluvuosille, kun mua alettiin kiusaamaan lukihäiriön vuoksi. Kuinka sen aikaisilla sanoilla olikaan niin suuri merkitys sille, että olen esimerkiksi harjoitellut kirjoittamaan omaa "hyvästi" -viestiä vanhemmilleni, kun en ole enään osannut nauttia elämästä. Sairastuin masennukseen, johon hain itse hoitoa ja vielä viime kevääseen asti salasin asian kaikilta läheisiltä ihmisiltäni. Kuinka pienen ihmisen mieli sekoaa siitä, kun haluaa miellyttää muita olemalla siedettävä muiden edessä. Pelkäsin epäonnistumista ja musta tuntui, että olin aina väärässä paikassa väärään aikaan tai tein valintoja, jotka harmitti myöhemmin. En osannut ajatella asioita laajemmin.

Ensimmäisen askeleen tein muuttaessani Rovaniemelle yksin asumaan. Tuolloin 20-vuotias ’inttileski’ eleli yksin koiran kanssa, yritti opiskella ja olisi lopulta syönyt itsensä hengiltä. Kuitenkin mun onneksi sairastuin rasitusastmaan ja sain mykoplasmaan ja keuhkoklamydiaan. Monen monta kuukautta söin lääkkeitä ja elin täysin neljän seinän sisällä. Silloin mun päässä heräsi ajatus, ettei mun elämä voi jatkua näin. Aloin pikkuhiljaa vaihtamaan pikaruokia itse tehtyyn ruokaan, käymään pidemmillä kävelyillä koiran kanssa ja käymään kuntosalilla! Loppujen lopuksi olin kokonaisen vuoden ilman karkkia. Korvasin kyllä toki sokerin kaikella muulla, mutta tuolloin karkin jättäminen oli todella suuri saavutus. Liikunnan ja karkin vähentäminen väensi mun painoa heti -10kiloa vuodessa. Lopulta aloitin erillaisia nettivalmennuksia ja saavutin -20kilon rajan. Olin fyysisesti kovassa kunnossa, mutta henkisesti olin edelleen sitä mieltä, etten voisi koskaan olla tarpeeksi hyvä muille.

Opiskelujen loputtua mulle tarjottiin ammattia vastaavaa työtä ja tein suurimman päätökseni elämässäni. Vaihtoehtoina oli jäädä asumaan rakkaan miehen kanssa pohjoiseen tai muuttaa siskon kanssa asumaan Ouluun. Kuuntelin mun sydäntä ja lähdin toteuttamaan unelmia uudessa kaupungissa. Vaikka kaukosuhteeseen astuminen on suuri askel, se on ollut todella opettavainen matka. Kuitenkin ikävä johti siihen, etten osannut hallita ruokailuani ja syksyn aikana keräsin kiloja takaisin ja henkisesti olin ihan rikki. Mun jakautunut hymy / itku -Laura pyrki hetki hetkeltä enemmän esiin. 


Silloin aloitin ensimmäisen valmennukseni Tuulin kanssa. Olen lukenut paljon hyvää Unelma Itsestä -valmennuksesta ja tein elämäni parhaimman sijoituksen itseeni. Olen sisäistänyt valmennuksen osaksi elämää, koska olen vuoden ajan tehnyt työtä itseni eteen päivittäin. Aluksi olin henkilökohtaisessa valmennuksessa, enkä saanut positiivista palautetta mun ympärillä olevilta ihmisiltä. Ruokia ihmeteltiin, asennetta kummasteltiin ja sain jopa aikaan riitoja ystävien kanssa. Parhaan ystäväni kanssa ei puhuttu moneen viikkoon ja karsin elämästäni pois ihmisiä, joiden kanssa mulla ei ollut hyvä olla. Vaikka menetin jotain, sain paljon enemmän tilalle, nimittäin luottamuksen uusiin ihmisiin ja tätä kautta myös uusia ystäviä, joiden kanssa mulla on helppo olla oma itseni.

Haluan olla esimerkillinen muille ja näyttää myös siltä, että olen tehnyt paljon töitä kaiken tämän eteen. Jokaisella tie on erilainen, mutta yhtä tärkeä.

En olisi tässä ilman Tuulia. Söisin edelleen joka päivä kolmella kädellä viisi isoa suklaalevyä ja söisin itseni hengiltä. Olen oppinut paljon asioita ravinnosta, liikunnasta ja kehonhuollon tärkeydestä. Olen oppinut hallitsemaan kiirettä ja kuuntelemaan omia mielihyviäni. Olen oppinut unen tärkeydestä ja siitä, kuinka peilikuvalle voi hymyillä. Kaikkea ei opi hetkessä, mutta muuttamalla omia käytösmalleja ja tuomalla opittuja teorioita käytäntöön saadaan muutosta aikaan. Kaikki on mahdollista, kunhan siihen uskoo. Kuinka sitten olen tässä, missä on se ”vanha Laura”? Edelleen minun sisälläni, mutta haluan oppia elämään sen kanssa. Toki vanhat piirteet aina välillä tulee esille, mutta halu muuttua ja asenne muuttaa elämäntapoja on se, miksi olen tässä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, muttei tekemätöntä tehdyksi ennen sen tekemistä. 

Ensimmäisen valmennuksen aikana muutuin niin paljon, että kaveriporukka vahvistui nykyiseen muotoon ja mun mies kehui enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Aluksi sain jopa vitsailuja siitä, kuinka olin ylitiöpositiivinen ja täysin eri ihminen, ruokani outoja ja harrastin liikaa liikuntaa. Keittiöni sisältö muuttui rajusti ja liikunta muuttui entistäkin arkisemmaksi asiaksi. Vaikka ruoka ja liikuntatottumukset muuttui ja sai rutiinia, eniten olen oppinut itsestäni ja itseni kunnioittamisesta. Sain itsevarmuutta, kun huomasin itse muutoksen tapahtuneen. Matkustaessani toiselle puolelle maapalloa Kiinaan kuukaudeksi nautin olostani todella paljon. Hymyilin joka päivä ja kehuin peilille itseäni jatkuvasti. Olin niin onnellinen siitä, että toteutin omia unelmiani.

Ensimmäisen valmennuksen jälkeen onlinessa valot syttyi mun päässä ja lopetin puntarin käytön. Huomasin, ettei puntari ole mun onnellisuuden mittari. Onneksi sitä oppii asioita, joista saan olla kiitollinen. Nykyisin nautin elämästä täysillä, vaikka kamppailen vielä heikkojen asioiden kanssa päivittäin. Meillä jokaisella on omat asiat, joiden kanssa tehdään työtä ja mulla ne on henkisiä kamppailuja unen, herkuttelun ja aikatauluttamisen kanssa. Olen oppinut myös sen, ettei muutos tapahdu hetkessä ja vain minä itse voin vaikuttaa siihen muutokseen, mitä haluan tehdä. Voin vaikuttaa omilla valinnoillani hyvinvointiini ja jos ei tee muutoksia niin harvemmin sitä muutosta tapahtuu. Kuinka voisin rakastaa jotakin toista, jos en rakasta itseäni?




Onneksi mun elämään on tullut ihmisiä, joihin olen pystynyt luottamaan niin paljon, että olen pystynyt heille kertomaan näistä asioista. Myös muutama rankempi pettyminen ystävyys suhteisiin nuorempana on vaikuttanut mun suhtautumisesta ihmisiin ja siksi olen todella huonosti lähestyttävä ihminen. Ilman terapiaa en varmasti olisi selvinnyt näistä ajoista ja saanut kasattua mun nuoruuden tekoja ja ajatuksia kasaan. Tästä avusta olen kiitollinen. Tänä aikana opin itsestäni paljon ja sain elämään jotain pilkettä: Ehkä se muuttuisi joskus vielä hyväksi. Mun rakkaat ystävät ovat mulle todella tärkeitä. Olen aina ollut hyvä kuuntelemaan muiden murheita, mutta nämä ihmiset osaavat kysellä myös minun kuulumisia. En tunne olevani enään vain koriste huoneessa, vaan osana jotain suurempaa kokonaisuutta. Saan olla ystävä, kihlattu ja äitihahmo omalle koiralle.

Tämä 24-vuotias nainen on nykyisin vahva ja enemmän Laura kuin koskaan ennen. Mulla ei pelota olla eri mieltä ihmisten kanssa tai olla kertomatta omista kokemuksista. En vihaa itseäni ja olen oman painoni kanssa hyvässä suhteessa, koska ihmiskeho muuttuu iän myötä. Rakastan liikuntaa, nautin hyvästä ruuasta ja taistelen kohti parempaa unta. Mulla on ihania ihmisiä ympärillä ja olen luotettava ystävä monelle tyypille. Mua ei pelota herätä aamuisin tyhjään päivään, vaan mulla on ihana työpaikka ja tunnen olevani enemmän elossa kuin koskaan aikaisemmin. Jaksan panostaa omaan itseeni enemmän kuin ennen, laittaa meikkiä tai valita kauniit vaatteet, koska mulla on siihen mahdollisuus. Koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu, mutta jokaisesta hetkestä voi nauttia ja tehdä ikimuistoisen hyvän.

Otsikko "Kuinka minusta tuli Laura?" on siitä hämäävä, ettei minusta koskaan tullut minua. Olen aina ollut minä, mutta aikaisemmin olen ollut olemassa vain muita varten, enkä ole arvostanut itseäni ollenkaan. Minä olen yhtä arvokas kuin muut, eikä kukaan muu voi kertoa minulle sitä, millainen minun kuuluisi olla. Me jokainen ollaan arvokkaita juuri sellaisena kuin olemme: iästä, koosta ja ulkonäöstämme riippumatta. Elämän tarkoitus on nauttia jokaisesta päivästä ja elää oman arvoista elämää. Nauttia ja toteuttaa unelmia. Olla oman elämän unelma itsestä.


Miksi kerroin tämän tarinan teille? Siksi, ettei oikeasti ole mitään merkitystä, mitä muut ajattelevat sinusta. Kun rakastat itseäsi, voit rakastaa myös muita. Elä itsellesi, älä muille.

Seuraa Facebookissa

Bloggerin lukijat